Poliisihallitus tiedottaa
9.11.2016
Terrorismin ja vakavien rikosten torjuntaan on tulossa uusi keino, kun matkustajatietojärjestelmä otetaan Suomessa käyttöön vielä tämän vuoden aikana.
Matkustajatietojärjestelmään kootaan lentoyhtiöiden matkustajista keräämiä tietoja, joiden avulla valvontaa voidaan kohdistaa sellaisiin henkilöihin, joiden epäillään liittyvän terrorismiin tai muuhun vakavaan rikollisuuteen.
Matkustajatietojen kerääminen perustuu Euroopan Unionissa säädettyyn PNR-direktiiviin, joka tuli voimaan toukokuussa. Direktiivin velvoittamana Suomessa on toteutettu matkustajatietojärjestelmä sekä perustettu matkustajatietojen käsittelyä varten yksikkö Keskusrikospoliisiin.
Suomessa valmistelusta on vastannut Euroopan komission rahoittama PNR-hanke. Hankkeessa ovat mukana poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos.
15 miljoonaa lentomatkustajaa viime vuonna
Suomen kansainvälisessä lentoliikenteessä matkusti viime vuonna lähes 15 miljoonaa matkustajaa noin 250:n eri lentoyhtiön koneissa. Tietojen luovuttaminen koskee kaikkea rajat ylittävää lentoliikennettä.
Tullin valvontajohtaja Petri Lounatmaa korostaa, että tavaroiden ja henkilöiden suuret määrät matkustaja- ja kaupallisessa liikenteessä, liikenteen nopeus ja joustavuuden vaatimukset edellyttävät viranomaisilta yhteistyötä. Riskien analysoiminen on kaikkien toimijoiden etu.
– Tullissa valvonnan toimenpiteet on tärkeää kohdentaa analysoitujen riskien mukaisesti. Näin saamme turvattua laillisen kaupan ja henkilöliikenteen sujuvuuden Tullin toiminnassa, Petri Lounatmaa sanoo.
Matkustajatietojärjestelmä käyttöön vielä tämän vuoden aikana
Matkustajatietojärjestelmä on tekninen väline matkustajatietojen keräämistä varten. Se sisältää sellaisia tietoja, joita lentoyhtiöt keräävät matkustajista, esimerkiksi lennon varaus- ja lähtöselvitystietoja. Järjestelmään kootaan myös matkustajan ennakkotietoja kuten nimi ja kansallisuus sekä lentoa ja matkustusreittiä koskevia tietoja.
PNR-hankkeen hankejohtaja Kari Aaltion mukaan matkustajatietojärjestelmän tavoitteena on parantaa lentoturvallisuutta sekä estää terrorismia ja vakavaa rikollisuutta.
– Matkustajatietojärjestelmä otetaan käyttöön ennen vuodenvaihdetta kuluvana vuonna. Ensimmäiset liikenteenharjoittajat kytketään järjestelmään joulukuussa. Tietojärjestelmä on poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteinen, Aaltio sanoo.
Matkustajatietoyksikkö toimii Keskusrikospoliisin yhteydessä
Matkustajatietoyksikkö PIU aloitti toimintansa 1.11.2016 Keskusrikospoliisissa Vantaalla. Yksikkö toimii PTR-rikostiedustelun yhteydessä ja sitä ohjaa valtakunnallinen PTR-rikostiedustelukeskus. Toimivaltaisia viranomaisia ovat siis poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos.
Rikostarkastaja Arto Tuomela Keskusrikospoliisista kertoo, että matkustajatietojen vastaanotossa hyödynnetään ja kehitetään jo olemassa olevia järjestelmiä ja tiedonvälitysrakenteita.
– Yksikkö ottaa vastaan, analysoi ja välittää tietoja sekä vastaa niihin, Tuomela kertoo.
Tuomelan mukaan matkustajatietoyksikköön kerättyjen tietojen avulla voidaan tehostaa terrorismin torjunnan ohella erityisesti vakavan rikollisuuden torjuntaa esimerkiksi huumausaineiden maahantuonnissa, ihmiskaupassa ja salakuljetuksessa.
– Hyötyä on odotettavissa myös rajat ylittävät rikollisuuden torjunnassa, esimeriksi omaisuusrikoksissa ja skimmauksessa eli korttien kopioinnissa, Tuomela sanoo.
Matkustajatiedoille oma tietosuojavastaava
Poliisihallituksen tiedonhallintapäällikkö Jari Råman korostaa, että lainvalvontaviranomaiset käsittelevät matkustajatietoja henkilötietojen suojaa koskevien lakien mukaisesti.
– Matkustajatietojen käsittelyä varten on nimetty oma tietosuojavastaava, joka huolehtii asiaan liittyvästä neuvonnasta ja valvonnasta. Hän on yhteyshenkilö kaikissa PNR-tietoihin liittyvissä asioissa.
Henkilötietolain mukaan rekisterinpitäjän on laadittava rekisteriseloste. Matkustajalla on oikeus saada tietää, onko rekisterissä häntä koskevia ja tietoja ja jos tietoja on, minkälaisia tietoja.
– Jokaisella on oikeus vaatia, että asiavirheet oikaistaan ja oikeudettomasti tallennetut tiedot poistetaan, Råman korostaa.
Lisätietoa asiasta Poliisihallituksen verkkosivulla osoitteessa www.poliisi.fi/matkustajatieto
Lisätiedot: hankepäällikkö Kari Aaltio, p. 0295 481 697 (Poliisihallitus), rikostarkastaja Arto Tuomela, p. 0295 486 670 (Keskusrikospoliisi), tiedonhallintapäällikkö Jari Råman, p. 0295 481 721 (Poliisihallitus), yksikön päällikkö Matti Lallukka, 0295 412 162 (Rajavartiolaitos), valvontajohtaja Petri Lounatmaa, p. 0295 527 150 (mediapalvelu, Tulli).