Helsingin rautatieaseman parannustöiden vuoksi mm. lentoasemalle liikennöivät I- ja P-junat pysähtyvät heinäkuussa jo Pasilaan ja matkalaisten täytyy vaihtaa junaa. Lue lisää täältä.
Uutiset
Helsinki-Vantaalle mittavia liikenteen uudelleenjärjestelyitä ennen uutta taksilakia
Finavia 14.6.2018
– Uudistimme T1-terminaalin edustan liikennejärjestelyt toukokuun puolivälissä, kun siirsimme bussilaitureita uuteen paikkaan. Muutos vaikutti muutamiin paikallisliikenteen linjoihin sekä kaukoliikenteen busseihin. Loppukuusta pikaparkki sai väistyä T2-terminaalin edestä parkkitaloon, jotta saimme käynnistettyä uusien taksikaistojen työmaan, kertoo Finavian johtaja Jukka Isomäki.
Takseille neljä kaistaa ja tilauskuljetuksille omat alueensa
Helsinki-Vantaa on Suomen merkittävin taksiliikenteen solmukohta. Isomäki kertoo, että Helsinki-Vantaalla on valmistauduttu hyvin 1. heinäkuuta voimaan astuvan taksilain muutokseen ja sen myötä tehtäviin uudelleenjärjestelyihin.
– T1 ja T2-terminaalien edestä on varattu kolme kaistaa takseille, joilla on Finavian kanssa sopimus taksipalveluiden tuottamisesta lentomatkustajille. Nämä taksit täyttävät Finavian kriteerit muun muassa kalustosta ja kuljettajien kielitaidosta, taustoittaa Isomäki.
Sopimusyhtiöiden kanssa on myös sovittu maksimihinnoittelusta esimerkiksi Helsingin keskustaan ajettaville kyydeille ja hinnoista ilmoitetaan selkeästi asiakkaille lentoasemalla.
Uuden lainsäädännön myötä kaikki taksiautoilijat saavat mahdollisuuden ajaa kentälle. T1- ja T2-terminaalien edessä sijaitseva neljäs kaista on siten varattu muille vapaille takseille, joiden kanssa asiakas neuvottelee kyydistä ja hinnasta itse. Lisäksi lentoasemalle varataan alue kyydeille, jotka on tilattu etukäteen.
Tilausbussien odotusalue ja T2-terminaalin bussipysäkit säilyvät entisillä paikoillaan.
Pysäköintikapasiteettia tuhansille ajoneuvoille ja pikaparkki parkkitalossa
Finavialla on Helsinki-Vantaan lentoasemalla yli 13 000 parkkipaikkaa. Valtaosa näistä sijaitsee parkkihalleissa terminaalien välittömässä läheisyydessä. P5-pysäköintilaitos on Suomen suurin.
– Opastus on merkittävässä asemassa, jotta asiakkaat löytävät helposti, minne heidän kannattaa pysäköidä. Kaikille pysäköintialueille voi myös ostaa paikan ennakkoon lukuun ottamatta pikaparkkia. Pysäköiminen on sitä edullisempaa, mitä aiemmin paikan varaa ja ostaa, Isomäki kertoo.
Finavian pysäköinnin viikkohinnat ilman ennakkovarausta ovat kesällä 2018 alkaen 44 euroa.
Finnair aloittaa codeshare-yhteistyön Cathay Dragonin kanssa ja kasvattaa reittiverkostoaan Aasiassa
Finnair 5.6.2018
Finnair on solminut uuden codeshare-yhteistyösopimuksen Cathay Pacific Airwaysin kanssa. Codeshare-sopimus koskee Hongkongissa sijaitsevan Cathay Pacific Airways -yhtiön tytäryhtiön Cathay Dragonin liikennöimiä reittejä Hongkongin ja valittujen Aasian kohteiden välillä. Aasiaan matkustavat Finnairin asiakkaat saavat näin entistä sujuvammat ja kattavammat yhteydet Hongkongista eteenpäin.
Finnairin asiakkaat voivat lentää 15. kesäkuuta alkaen Cathay Dragonin yhteyksillä Hongkongista
- Hanoihin ja Danangiin, Vietnamiin
- Yangoniin, Myanmariin
- Phnom Penhiin ja Siem Reapiin, Kambodžaan
Nämä codeshare-lennot tulevat myyntiin 5. kesäkuuta.
Lisäksi 11. heinäkuuta alkaen Finnairin asiakkaat voivat lentää Hongkongista Cathay Dragonin lennolla Kuala Lumpuriin, kunhan asialle saadaan vielä viranomaishyväksyntä. Nämä liput tulevat myyntiin 28. kesäkuuta.
Finnairin asiakkaat voivat nauttia Cathay Dragonin lennoilla myös oneworld erikoiseduista ja palkinnoista – kuten lentopisteiden keräämisestä ja lunastamisesta.
”Olemme iloisia tästä uudesta yhteistyöstä Cathay Dragonin kanssa. Yhteistyö kasvattaa Aasian verkostoamme entisestään, ja suomalaiset saavat uusia sujuvia jatkoyhteyksiä Aasian kohteisiin Hongkongin lennoiltamme. Lennämme kymmenen lentoa viikossa Helsingistä Hongkongiin, ja saamme yhden uuden viikkovuoron talvikaudella 2018.”, kertoo Philip Lewin, lentoyhtiösuhteista vastaava johtaja.
Cathay Dragon
Cathay Dragon on Hongkongissa sijaitsevan alueellisen Cathay Pacific -konsernin tytäryhtiö, joka operoi 47 koneella lentoja yli 50 kohteeseen Kiinassa ja muualla Aasiassa.
Lisätietoja:
Finnairin media desk, +358 9 818 4020, sähköposti comms(a)finnair.com
www.finnair.fi, www.company.finnair.com
www.twitter.com/Finnair, www.twitter.com/FinnairSuomi
www.facebook.com/finnairsuomi
www.instagram.com/feelfinnair
www.youtube.com/finnair
Kuvapankki: gallery.finnair.com
Blogi: www.bluewings.finnair.com
Suomen hotellihistorian suurin brändäysurakka päätökseen tänään
Lehdistötiedote 5.6.2018
Suomen johtava hotelliyritys Scandic Hotels Oy vie tänään päätökseen helmikuussa alkaneen Cumulus-hotellien brändäysurakan. Avoimesti ja läpinäkyvästi toteutettu kahden hotellibisneksen integraatiomatka on onnistunut hyvin, kertoo Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö.
Pohjoismainen hotellialan markkinajohtaja Scandic osti Restelin koko hotelliliiketoiminnan 29.12.2017 ja nousi kaupan myötä Suomen suurimmaksi hotelliyritykseksi. Kauppa käsitti 35 Cumulus-hotellia, Helsingin Seurahuoneen ja seitsemän Holiday Inn-, Crowne Plaza- ja Hotel Indigo -hotellia.
”Vuodenvaihteessa tekemämme kauppa oli koko Scandic Groupin merkittävin tapahtuma viime vuonna. Olemme nyt vahvistaneet asemaamme voimakkaasti kasvavilla vapaa-ajan markkinoilla ja aloittaneet toimintamme 15 uudella paikkakunnalla Suomessa”, toteaa Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö.
Scandic aloitti Cumulus-hotellien brändäyksen helmikuun lopussa Meilahdesta Helsingissä. Tänään Scandiciksi muuttuu Cumulus-hotelleista viimeinen, kylpylähotelli Eden Nokialla.
”Brändäsimme hotellit kovaa tahtia, pääosin kolmen hotellin viikkovauhtia, ja saimme työn valmiiksi kaksi viikkoa etuajassa”, kertoo Scandic Hotels Oy:n kaupallinen johtaja Christian Borg.
Konsernin paras asiakas- ja henkilöstötyyväisyys
Avoimesti ja läpinäkyvästi toteutettu integraatiomatka on sujunut onnistuneesti. Restel Hotellit Oy:n koko henkilöstö on siirtynyt Scandic Hotels Oy:n palvelukseen 1.6.2018 alkaen.
”Tahtotilamme oli tehdä integratiosta mahdollisimman avoin ja läpinäkyvä, ja panostimme vahvasti sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään. Onnistuimme tässä hyvin. Uudet työntekijämme ovat näyttäneet sitoutuneisuutensa Scandicin arvoihin ja toimintatapoihin jo kevään aikana”, toimitusjohtaja Käyhkö kertoo.
Suomen maaorganisaatio on Scandic-konsernin paras asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydessä sekä kannattavuudessa. Yhtiö valittiin toistamiseen Suomen parhaimmaksi työpaikaksi Great Place to Work -tutkimuksen suurten yritysten sarjassa helmikuussa 2018.
”Scandicin brändi rakentuu asiakaskohtaamisissa. Tärkein voimavaramme ovat työntekijät, jotka kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä, jonka toteutustapaan he pystyvät vaikuttamaan”, Käyhkö sanoo.
Seurahuone ja Eden tänään Scandiceiksi
Hotelli Seurahuone Helsingissä astuu tänään Scandic-aikaan. Seurahuonetta ei brändätä Scandiciksi, mutta sen jakelukanavat, nettisivusto ja kanta-asiakasohjelma vaihdetaan Scandicin mukaisiksi. 185-vuotiaan Seurahuoneen nimenä säilyy Seurahuone Helsinki.
”Vuonna 1833 Kauppatorin varrelle perustettu hotelli siirtyi 1900-luvun alkupuolella nykyiselle paikalleen Helsingin Rautatieasemaa vastapäätä. On hienoa, että legendaarinen hotelli jatkaa Scandicina”, toteaa Seurahuoneen hotellinjohtaja Heli Beckman.
Cumulus-hotelleista viimeisenä brändäysvuorossa on kylpylähotelli Eden Nokialla. Yli 200-huoneinen hotelli on perustettu vuonna 1990. Edenissä on 15 kokoustilaa, suurin 200 kokoustajalle.
”Eden on Pirkanmaan suurin ja monipuolisin kylpylähotelli. Brändäyksen yhteydessä poistettujen materiaalien kierrätys ja lahjoitus niitä tarvitseville on tehnyt suuren vaikutuksen”, sanoo Scandic Eden Nokian hotellinjohtaja Marco Sylvelin.
Hotellijärjestelmien lisäksi hotelleissa muutettiin kaikki ulkoiset ja sisäiset brändielementit, kuten kyltit, kansiot ja työvaatteet, Scandic-brändin mukaisiksi. Poistettu Cumulus-materiaali kierrätettiin. Kaikkiaan noin 29 000 henkaria ja 8 000 huoneroskista lahjoitettiin jatkokäyttöä varten.
Uusissa hotelleissa meni vaihtoon myös aamiainen, joka toteutetaan uusissa Scandic-hotelleissa aiempaa monipuolisempana.
”Syksyn 2018 aikana tuomme lisäksi kaikkiin Scandic-hotelleihimme Breakfast for all -aamiaisen, joka huomioi erilaiset elämäntapoihin ja ruokarajoitteisiin liittyvät seikat. Kokemuksemme mukaan nykyasiakas arvostaa hotelliaamiaisella juuri tällaista kattausta”, Christian Borg sanoo.
Myös esteettömyysseikat huomioitiin uusissa hotelleissa Scandicin palkitun esteettömyysstandardin mukaisesesti. Hotellien vastaanottoon tuotiin muun muassa pyörätuolit.
KKV:n myytäväksi määräämien hotellien kohtalo selviää elokuussa
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi hotelliliiketoimintakaupan sillä ehdolla, että Scandic myy yhden hotellin Lahdessä, Porissa ja Kuopiossa. Lisäksi sopimukseen sisältyi ehto, ettei Scandic osallistu tiettyihin hotelliprojekteihin Lappeenrannassa ja Vantaalla.
Elokuun alussa 2018 julkistetaan tilanne Lahden, Porin ja Kuopion hotellien suhteen. Samalla kerrotaan ensimmäisiä tunnuslukuja hankitun liiketoiminnan kannattavuudesta.
”Uskomme, että nykyisellä hotelliportfoliolla, poislukien kolme myytävää hotellia, ylitämme jatkossa Scandic-konsernin käyttökatetavoitteen, joka on 11 prosenttia”, toimitusjohtaja Käyhkö sanoo.
Scandic Hotels Oy -faktatiedot
- Scandicista tuli 29.12.2017 tehdyn kaupan myötä Suomen suurin hotelliyritys.
- Kaupassa Scandic osti 35 Cumulus-hotellia ja Hotelli Seurahuoneen Helsingissä sekä 7 Holiday Inn-, Crowne Plaza- ja Hotel Indigo -brändien alla toimivaa hotellia.
- Scandicilla on nyt 70 hotellia ja 13 000 hotellihuonetta 31 paikkakunnalla. Työntekijöitä on runsaat 2 300.
- Uudet 15 paikkakuntaa ovat Hyvinkää, Hämeenlinna, Ikaalinen, Imatra, Joensuu, Kemi, Kotka, Kouvola, Mikkeli, Nokia, Rauma, Ruka, Salo, Seinäjoki ja Siuntio.
- Ensimmäinen Cumulus-hotelli muutettiin Scandic-hotelliksi Helsingin Meilahdessa 27.2.2018 ja loput muutettiin 5.6. mennessä. Samalla hotellien nimet vaihdettiin Scandic-brändin mukaisiksi. Holiday Inn-, Crowne Plaza- ja Hotel Indigo -brändien alla toimivien hotellien nimet eivät muutu.
- Scandic on pohjoismainen hotellialan edelläkävijä, joka on perustettu 1960-luvulla Ruotsissa, ja jonka pääkonttori on Tukholmassa.
- Kaikkiaan Scandic-hotelleja on 280 Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Puolassa.
Lisätietoa:
Aki Käyhkö, toimitusjohtaja, Scandic Hotels Oy
aki.kayhko@scandichotels.com
+358 40 509 9800
Christian Borg, kaupallinen johtaja, Scandic Hotels Oy
christian.borg@scandichotels.com
+358 400 965 171
Heli Beckman, hotellinjohtaja, Seurahuone Helsinki heli.beckman@restelhotels.fi heli.beckman@scandichotels.com +358 50 524 1888

Norwegian aloittaa suorat lennot Helsingin ja Agadirin välillä sekä lisää kapasiteettia useisiin suosittuihin kohteisiin
Lehdistötiedote 31.5.2018
Norwegian aloittaa uuden suoran reitin Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Agadirin välillä. Tämän lisäksi yhtiö lisää lentoja useisiin kohteisiin talvikaudella. Tämä merkitsee 42 prosentin lisäystä olemassa olevaan kapasiteettiin Suomessa.
Norwegian jatkaa panostuksia reittiverkostonsa kehittämiseen Suomessa ja aloittaa 30. marraskuuta suorat lennot Helsinki-Vantaan lentoasemalta Agadiriin Marokossa. Marokon eteläosassa sijaitseva, valkokalkitusta ilmeestään tunnettu rannikkokaupunki Agadir houkuttelee matkailijoita miellyttävällä ilmastolla, monilla ravintoloilla ja edullisilla ostosmahdollisuuksilla.
Norwegian lisää lähtöjä useisiin suosittuihin kohteisiin
Uuden Agadirin reitin lisäksi Norwegian lisää lähtöjen määrää talvikaudella Helsinki-Vantaalta useisiin suosittuihin kohteisiin. Lisää lähtöjä saavat reitit Malagaan, Marrakechiin, Lontooseen ja Krakovaan. Eniten kapasiteetti kasvaa Malagan reitillä, jolla lähdöt lisääntyvät yhdeksästä viikoittaisesta lähdöstä 16 lähtöön viikossa.
– Olemme iloisia, että voimme jälleen lanseerata uuden reitin Helsingistä samalla, kun lisäämme lähtöjä useisiin houkutteleviin kohteisiin tulevalla talvikaudella. Olemme huomanneet, että Suomessa matkustajia kiinnostavat joustavat ja edulliset lentolippumme. Lisäysten myötä matkustajilla on aiempaakin enemmän valinnanmahdollisuuksia. Toivotammekin matkustajat tervetulleiksi lennoillemme uusilla ja polttoainetehokkailla koneillamme, sanoo Norwegianin kaupallinen johtaja Thomas Ramdahl.
Kaikkiaan uusi suora reitti ja lisälähdöt suosittuihin kohteisiin lisäävät Norwegianin kapasiteettia 42 prosentilla Suomessa.
Uusi reitti
Helsinki-Vantaa (HEL) – Agadir (AGA) -reitti tullaan liikennöimään kerran viikossa lauantaisin 30. marraskuuta 2018 alkaen. Liput ovat nyt myynnissä osoitteessa: www.norwegian.com
Ympäristöystävällinen lentolaivasto
Norwegian ottaa jatkuvasti käyttöön uusia lentokoneita. Norwegianin lentolaivaston keski-ikä on 3,6 vuotta ja se on yksi nuorimmista sekä ympäristöystävällisimmistä maailmassa. Norwegianin laivastossa on tällä hetkellä yli 150 lentokonetta. Vuonna 2018 Norwegian ottaa vastaan 25 uutta, suoraan tehtaalta tulevaa lentokonetta laivastoonsa.
Lisätietoja:
Charlotte Holmbergh Jacobsson, viestintäpäällikkö, puhelin +46 709 89 05 18
Tarja Valde-Brown, Norwegianin viestinnän edustaja Suomessa, puhelin 040 545 6163
Norwegian on maailman kuudenneksi suurin halpalentoyhtiö, joka kuljetti vuonna 2017 yli 33 miljoonaan matkustajaa. Yhtiö tarjoaa tällä hetkellä yli 500 reittiä yli 150 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Thaimaassa, Singaporessa, Argentiinassa, Karibialla ja Yhdysvalloissa. Norwegianin laivastossa on noin 150 lentokonetta, joiden keski-ikä on noin 3,6 vuotta. Yhtiön lentolaivasto on yksi maailman nuorimmista ja ”vihreimmistä”. The International Council on Clean Transportation (ICCT) on nimennyt Norwegianin lentoyhtiöksi, joka lentää polttoainetehokkaimmin Atlantin. Norwegian on valittu kolmena viime vuonna peräkkäin maailman parhaaksi kaukolentoja lentäväksi halpalentoyhtiöksi arvostetussa SkyTrax World Airline Awards -äänestyksessä ja viitenä viime vuonna peräkkäin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi. Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 9 000 henkilöä.
Lisätietoja osoitteessa www.norwegian.com

Finnair avaa uuden ympärivuotisen reitin Hannoveriin kesällä 2019 ja lentää osan Dubain lennoista laajarunkokoneilla talvikaudella 2018-2019
Finnair 29.5.2018
Finnair jatkaa kasvuaan Saksassa ja avaa uuden, viiden viikkovuoron reitin Hannoveriin 29. huhtikuuta 2019. Reitistä tulee päivittäinen ja ympärivuotinen 1. kesäkuuta 2019 alkaen. Hannover on yksi Pohjois-Saksan suurimmista kaupungeista, ja se isännöi vuoden ympäri useita tärkeitä messuja ja suurtapahtumia. Hannover on Finnairin seitsemäs kohde Saksassa ja muut kohteet ovat Berliini, Düsseldorf, Frankfurt, Hampuri, München ja Stuttgart.
”Olemme iloisia avatessamme uuden reitin Hannoveriin ja jatkaessamme kasvuamme Saksassa, joka on tärkeä markkina-alue Finnairille. Jo tällä kesäkaudella 2018 olemme lisänneet merkittävästi läsnäoloamme Saksan markkinoilla kasvattamalla kapasiteettiamme noin 35 prosenttia viime kesään verrattuna”, sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Juha Järvinen.
Kapasiteettia lisätään myös valituilla Euroopan reiteillä kesäkautena 2019. Finnair lisää neljä viikkovuoroa Barcelonaan kesäkuun alusta kesäkauden loppuun saakka ja Reykjavikiin voi lentää päivittäin, kun reitti saa yhden uuden viikkovuoron. Lisäksi Varsovan reitille tulee lisävuorot lauantaille ja sunnuntaille.
Finnair lisää kapasiteettiaan myös Helsinki-Dubai-reitillä tulevana talvikautena 2018. Kaksi Dubain viikkovuoroa lennetään A350-koneella kapearunkokoneiden sijasta, ja yhden viikkovuoron lisäyksellä suomalaiset voivat lentää tähän suosittuun matkakohteeseen seitsemän kertaa viikossa.
”Lentämällä osan ensi talven viikkovuoroista A350-koneella, voimme tarjota asiakkaillemme Finnairin businessluokan palveluita, kuten vaakatasoon laskeutuvat vuodeistuimet, tällä suositulla työ- ja vapaa-ajan matkustuksen reitillä”, Järvinen lisää.
Uudet lentovuorot ovat nyt myynnissä Finnairin nettisivuilla osoitteessa finnair.com.
Lisätietoja:
Finnairin media desk, +358 9 818 4020, sähköposti comms(a)finnair.com
www.finnair.fi, www.company.finnair.com
www.twitter.com/Finnair, www.twitter.com/FinnairSuomi
www.facebook.com/finnairsuomi
www.instagram.com/feelfinnair
www.youtube.com/finnair
Kuvapankki: gallery.finnair.com
Blogi: www.bluewings.finnair.com
